Matti Santonen

x.x.20xx

 

 

Sarjan aloittajaksi olen valinnut Laaksolahden Huvilayhdistyksen puheenjohtajan ja todellisen puuhanaisen, aina iloisen ja energisen Marjo Matikan.

Kuka olet?

Marjo Matikka, toimistopäällikkö, kaupunginvaltuutettu, useiden yhdistysten puheenjohtaja ja hallituksen jäsenen. Taustatukena minulla ovat kotijoukkoihini Kuttulammentiellä kuuluvat aviomies ja kaksi lasta.

Koska olet muuttanut Laaksolahteen?

Ensimmäisellä kerralla muutamaksi vuodeksi1982 ja sittemmin olen vakinaisesti asunut täällä vuodesta -94.

Mitkä asiat Laaksolahdessa vetävät puoleensa?

Ensisijaisesti luonnonläheisyys, pientalovaltainen jo melkein valmiiksi rakennettu kaupunginosa. Kuvaavaa tälle alueelle on se, että asukkaat muuttavat alueen sisällä, eivätkä alueelta pois, joten näyttää siltä, että muutkin viihtyvät täällä erinomaisesti..

Mitä heikkouksia näet tämän päivän Laaksolahdessa?

Niitä ei juuri olekaan. Ehkä laaksolahtelaiset voisivat olla vähän aktiivisempia aluetta koskevissa asioissa, mutta siinä onkin asukasyhdistykselle työsarkaa. Viime aikoina onkin täällä nettipuolella jo havaittu avauksia erilaisista aluettamme koskevista asioista.

Millaisena näet Laaksolahden kehitysmahdollisuudet tulevaisuudessa?

Alue pitäisi säilyttää nykyisellään asukas- ja maanläheisenä kaupunginosana ilman kerrostaloja ja muuta jykevää rakentamista.. Tämä vaatii asukkaiden aktiivisuutta yhteisissä asioissa.

Onko näkyvissä uhkia, jotka vaanivat tätä lintukotoa?

Asujaimisto vanhenee ja vanhustenhoitoa pitäisi parantaa.. .Kouluolot ovat täällä vähän puutteelliset. Kirjaston säilyttämiseksi on taistelu käynnissä ja Pitkäjärven suojelu vaatii paljon työtä, kaikki vaan mukaan barrikadeille!

Mistä saat energiasi laajaan toimintaasi yhteiskunnallisissa asioissa?

Yhteistyö erilaisten ihmisten kanssa on hyvin mielenkiintoista. Aktiivisuus näissä asioissa on kotoperäistä ja saavutetut tulokset palkitsevat. Perheen tuki on kuitenkin ensiarvoisen tärkeätä.

Jääkö sinulle vapaa-aikaa mahdollisille harrastuksille?

Viikonloput pyrin säästämään perheelle ja mikäli mahdollista yritän lenkkeillä. Laaksolahti on erinomaista ulkoilualuetta ja täällä kulkiessa on mukava tavata ihmisiä, tuttuja ja tuntemattomia, ja vaihtaa mielipiteitä ajankohtaisista, mielellään tietysti tätä Laaksolahteamme koskevista asioista.

Kiitoksia haastattelusta Marjo ja hyvää keväänjatkoa sinulle.

PS: Haastattelun jälkeen Marjo on herättänyt henkiin ns. Pitkäjärvi-toimikunnan, jonka tarkoituksena on vaalia Pitkäjärvemme hyvinvointia. Ja hyvät ihmiset, kun näette Marjon lenkillä niin älkää epäröikö pysäyttää häntä vaihtamaan mielipiteitä yhteisistä asuinaluettamme koskevista ajankohtaisista asioista, jotka mahdollisesti askarruttavat mieliänne.

 

 

Haastattelijana ja muistiinmerkitsijänä toimi Matti Santonen.